Seija Hyny kertoo isästään, saarnaaja
Erkki Jääskeläisestä

Keiteleläisten Aku ja Augusta Jääskeläisen ensimmäinen poikavauva syntyi 7-kuisena keskosena 22.3.1917. Aku-isä sanoi, että antaa pojan kuolla pois, ei hänestä kuitenkaan tule miestä, mutta Maria-mummo laittoi keskosvauvan villoilla vuorattuun, puiseen, soikeaan voiastiaan puuhellan syrjälle, lisäsi hellaan puita ja sanoi topakasti: ”Emme anna pojan kuolla”. Poika jäi henkiin ja hän sai nimekseen Erkki. Isosisko Ilmi oli 1,5-vuotias. Pikku perhe muutti Keiteleeltä Pyhäjärvelle Haapamäen kylään Jyrymäki-nimiselle pientilalle. Siellä syntyivät noin parin vuoden välein Ilmin ja Erkin sisarukset Reino, Saimi, Artturi, Elina, kaksoispojat Kalle ja Einari, jotka kuolivat muutaman vuorokauden ikäisinä ja viimeisenä syntyi Ilona 10.1.1932, jolloin Augusta oli 42-vuotias. Ilonan syntymässä toimivat kätilöinä Aku ja 16-vuotias Ilmi Augustan opastuksella. Augusta oli työskennellyt lääkärin apulaisena Pyhäjärven kirkolla ja ollut itse monessa torpassa kätilön virkaa hoitamassa, kun ei ehditty saada varsinaista kätilöä paikalle synnytyksiin. Kamarista pikkusiskon parkaisun kuultuaan oli pian 15 vuotta täyttävä Erkki pyörtynyt tuvassa.

Aku-isä teetti pojilla kovasti töitä. Usein pojat olivat isänsä kanssa puunhakkuussa metsässä. He katkoivat kirveellä polttopuita ohuemmista rangoista. Erään kerran, kun Reino piteli rankaa kannolla ja Erkki käytti kirvestä, hän ei huomannut, että Reinon sormet olivat myös kannolla. Rangan lisäksi Erkin kirveenisku katkaisi palan Reinon etusormesta ja keskisormesta. Erkki kauhistui tapahtunutta, niin että pyörtyi. Vähään aikaan ei pojista ollut isän apulaisiksi metsätöihin. Aku piti kovaa kuria pojille. Toisinaan pojat juoksivat ruoskaa karkuun. Kerran mentiin pensaan ympäri, pojat edellä ja isä perässä. Lopulta Aku leppyi ja selkäsauna jäi sillä kertaa antamatta. Augusta antoi myös vitsaa pojille, mutta ei vihassa. Hän puhui ja perusteli kurittamistansa niin kauan, että Erkki toivoi jo saavansa sen piiskaamisen, että pääsisi siitä. Toisinaan pojat yrittivät todistella viattomuuttansa johonkin riita-asiaan. Silloin Augusta totesi, että puhdas, kuin pesty kekäle. Kun Augusta leipoi pullaa, hän teki jokaiselle lapselle oman lämpimäispullan. Erkki valitti, että hänelle sattuu aina pienin pulla. Seuraavan kerran Augusta tarjosi ensimmäisenä Erkille. Kun lapset sitten mutustelivat kukin pullaansa, Erkki katseli omaa ja toisten pullia ja totesi: ”Pienin se sittenkin minulle sattui”.

Pojat pitivät kovasti kalastuksesta, varsinkin Erkki. Suuri Pyhäjärvi oli viiden kilometrin päässä, mutta Pekastin lampi oli lähempänä. Sieltä sai paljon ahvenia mato-ongella. Kala olikin erittäin tervetullutta ja ravitsevaa ruokaa nälkäisiin suihin. Enimmäkseen elettiin omavaraistaloutta. Jyrymäki-tila sijaitsi seudun korkeimmalla paikalla. Halla ei monestikaan tehnyt tuhojaan Jyrymäen pelloilla. Vilja, peruna, juurikasvit ja vihannekset saatiin omasta pellosta. Niityillä kasvoi herkullisia ahomansikoita ja mesimarjoja. Metsä antoi villivadelmia, mustikoita ja puolukoita, sekä suot lakkoja. Koko perhe lähti marjastamaan. Akulla oli suuri kontti selässään, jolla hän kantoi suurimman osan marjoista. Augustalla oli pienempi kontti ja lapsilla tuohesta tehdyt tuokkoset. Lehmät antoivat maitoa, kanat munia ja lampaat villaa. Myös lihaa saatiin omasta karjasta. Kaiken taloudessa ja karjanhoidossa tarvittavan veden, lapset apunaan, Augusta raahasi mäen alla olevasta lähteestä. Hän oppi tulemaan toimeen hyvin vähällä vedellä, pitäen kuitenkin kaiken puhtaana.

Aku oli pitkiä aikoja kauempana metsätöissä, kävi vain silloin tällöin kotona. Tuollaisinakin aikoina Augusta joutui välillä käymään Pyhäjärven kirkolla asioilla jalkaisin, ei ollut monestikaan muuta kyytiä. Talvella järven yli hiihtäen matka oli huomattavasti lyhyempi, mutta tietä myöten matkaa kertyi 25 km. Lapset olivat sen päivän keskenään kotona, sillä päivä siinä hupeni, vaikka kuinka juoksujalassa olisi mennyt. Eräänä pakkastalvena loppuivat leipäjauhot. Augusta lähetti Erkin ja Reinon hakemaan kirkolta kunnanjauhoja. Pojat lähtivät matkaan reippaasti astellen. Aavalla järven jäällä puhalsi hyinen viima vaatteiden läpi. He lisäsivät vauhtia pysyäkseen lämpiminä, mutta Reino pienempänä väsyi niin, että häntä rupesi itkettämään. Erkki huomasi kyyneleiden jäätyvän pikkuveljen poskille. Jauhot kuitenkin haettiin, vaikka se tehtiinkin jäätyneiden kyynelten kanssa.
Kaikesta raadannasta huolimatta köyhyys kurkisteli pienen kylän jokaisesta mökistä. Leivän loppuessa kyläläiset lainasivat leipää toisiltansa, jotkut varastivatkin. Kerran Augustan vastaleivotut, eteisessä jäähtymässä olleet leivät saivat jalat alleen. Piti lähteä naapurin Santralta lainaamaan. Lasten mielestä se ei ollut niin hyvää kuin äidin tekemä, Santran kannikaksi he sitä kutsuivatkin. Joskus Augusta teki töitä isommissa taloissa, että sai vähän siitä rahaa tai kangasta, josta voi ommella lapsille ja itselleen vaatteita. Augustalla ei ollut itsellään ompelukonetta, mutta hän sai käydä ompelemassa varakkaamman naapurin koneella, monesti ompeli myös käsin.
Koulumatka ei ollut pitkä Jyrymäen lapsilla. Koulu oli lähimmässä naapurissa, Vilppulassa. Hilja Väliaho oli opiskellut opettajaksi ja aloitti kylän lapsille koulun omassa suuressa pirtissään. Hilja oli taiteellinen ja musikaalinen. Hän kirjoitti runoja ja sävelsi niitä lauluiksikin ja Erkkiä hän pyysi usein lukemaan runojaan. Hilja Väliaho ei ollut psyykkisesti vahva, hän sairastui ja joutui hoitoon ja Haapamäen koululaiset taivalsivat Vuohtomäelle asti kouluun, sinne oli matkaa 10 km. Erkin kolmantena kouluvuotena Vuohtomäen koulussa joku isompi poika kävi häneen käsiksi sillä seurauksella, että hänen niskansa murtui, eikä hän kyennyt enää kouluun koko loppuvuotena, eikä Aku-isä päästänyt Erkkiä enää sen jälkeen kouluun ollenkaan. Erkki oli oppinut jollain tavalla lukemaan ja kirjoittamaan ja vähän laskemaan, se riitti Akun mielestä. Sairaalasta päästyään Hilja Väliaho aloitti uudelleen opettajan toimen pirtissään Haapamäen lapsille. Erkin nuorimmat siskot kävivät silloin koulua.
Erkki lähti 15-vuotiaana Keiteleelle Fredriikka-tätinsä miehen, Fredrik Väisäsen luokse nahkurin oppiin. Puhuttelunimiltään Väisäset olivat Riikka ja Reittu. Keiteleellä pidettiin siihen aikaan helluntailaisten järjestämiä hengellisiä kokouksia, joihin Erkkikin löysi tiensä ja antoi elämänsä Jeesukselle ja alkoi heti uskoon tultuaan todistaa Jeesuksesta. Jumala kutsui häntä työhönsä. Rukoillessaan eräänä päivänä asuinpaikkansa saunassa, Erkki näki näyssä suuren joukon ihmisiä ja kuuli äänen: ”Jos sinä lähdet, nämä pelastuvat.” Myös Ilmi muutti Keiteleelle Osuuskaupan leipomoon töihin ja lähti Erkin mukana kokouksiin ja hänkin antoi elämänsä Jeesukselle. Keiteleen helluntaiseurakunta perustettiin vuonna 1935. Erkki ja Ilmi olivat perustajajäseniä. Kirjeopiston kautta Erkki suoritti nuorena aikuisena kansakoulun loppuun ja Helsingissä kävi kurssin, jossa oppi höyrykoneen käyttöä ja putkiasennusta. Erkki ja Airi löysivät toisensa Keiteleellä 1941. Olivat he jo aikaisemminkin tavanneet, hengellisissä tilaisuuksissa ja Airi oli pitkälettisenä tyttösenä istunut häntä kuusi vuotta vanhemman Erkin pitämässä pyhäkoulussa ja hänkin tullut uskoon nuorena tyttönä.
Erkki sai kutsun sotaväkeen ja heti perään alkoi sota ja sodan kauhut, josta hengissä selviäminen oli ihme. Aseettomana Erkki kuljetti muonaa sivuvaunumoottoripyörällä eturintamalle. Kerran hän oli silmätysten aseellisen vihollisen kanssa, mutta vihollinen ei ampunut aseetonta miestä. Eräällä lomalla kesällä 1942 Erkki ja Airi kihlautuivat. Aku oli kuollut helmikuussa samana vuonna. Airi ei ehtinyt nähdä häntä ollenkaan. Kesäkuussa 1943 Erkki sai pienen loman sodasta viettääkseen häitä Airin kanssa. Häät vietettiin Airin lapsuuskodissa, Nurmirannalla. Häävieraiden joukossa oli uskoon tulleita, jotka halusivat kasteelle. Airin koti oli järven rannalla ja niinpä hääjuhlan päätteeksi siirryttiin rantaan ja pidettiin kastejuhla.
Lapissa saksalaisten karkotuksessa sodan loppuvaiheessa syksyllä 1944 moottoripyörällä muonaa kuljettaessaan Erkki haavoittui saksalaisten asettaman miinan räjähtäessä hänen allaan. Oikeasta jalasta katkesi jalkaterä ja kaikkialle kehoon tuli sirpaleita. Hänet kuljetettiin Oulun sotasairaalaan ja kotiin lähetettiin tieto tapahtumasta. Heti tiedon saatuaan Airi pakkasi vähän ruokaa mukaan ja lähti matkaan, ensin soutaen järven yli pyörä mukanaan, sitten metsäpolkuja Pyhäjärvelle menevälle maantielle ja Pyhäjärven Haapamäen kylästä hän otti Erkin Augusta-äidin pyörän kyytiin ja yhdessä ajoivat Pyhäsalmen asemalle, jonne kertyi matkaa Airin kotoa reilut 60 km. Sieltä he pääsivät junaan näytettyään kirjettä Erkin haavoittumisesta. Siellä sotasairaalassa Airi ja Augusta tapasivat Erkin kalpeana kuin lakana, mutta elossa ja hymyilevänä. Airi teki yksin vielä toisenkin matkan Erkin luokse Ouluun ja vei enemmän ruokaa hänelle, sairaalaruoka oli hyvin yksinkertaista ja köyhää. Kun Erkki oli hieman toipunut, hänet kuljetettiin Helsinkiin diakonissalaitokselle jatkohoitoon. Matka oli hyvin rasittava heikkokuntoiselle Erkille. Lääkäri ehdotti jalan amputoimista nilkan kohdalta, mutta Erkki halusi pitää oman kantapäänsä, joka oli vielä jalkaterästä jäljellä, vaikka lääkäri ennusti jalkatyngän säryt suuremmiksi ilman amputoimista. Vähitellen Erkki alkoi toipua ja lukea raamattua ja rukoilla Jumalan johdatusta elämäänsä. Airi lähetti hänelle säännöllisesti ruokapaketteja, kuten oli sotarintamallekin lähettänyt. Hyvä ruoka edisti toipumista.
Muutaman kuukauden kuluttua Erkki oli toipunut jo niin paljon, että hänet voitiin kotiuttaa ja keväällä 1945 hän alkoi rakentaa omaa kotia Pohjois-Keiteleelle Kangasjoen varrelle, ensin omatekoinen proteesi katkenneessa jalassaan, myöhemmin varsinainen proteesi tehtiin Helsingissä. Joessa oli talon kohdalla koski ja paikka sai nimen Koskiranta. Erkki rakensi joen rantaan myös nahkaverstaan, hankki sinne maamoottorin, jonka höyryn hyödyntäen rakensi verstaaseen höyrysaunan. Koskesta Erkki ohjasi veden verstaaseen kairaamiansa puuputkia myöten. Vesivoimalla ja höyrykoneen avulla hän asensi myös sähköt verstaaseen ja asuinrakennukseen.
Erkin ja Airin esikoinen, Reijo, syntyi Nurmirannalla 19.6.1945 ja seuraavana kesänä, 18.6.1946, hän sai Seija-siskon. Seijan ollessa muutaman kuukauden ikäinen, perhe muutti Nurmirannalta Koskirannalle, jossa syntyivät Maria, Rauni ja Eini. Erkki ahersi päivät nahkaverstaassa ja iltaisin oli puhujana hengellisissä tilaisuuksissa eri puolilla Keiteleen pitäjää. Hyvin usein tilaisuudet pidettiin Kalle ja Elin Laukkasen kodissa Tossavanlahdessa. Erkki sai hankittua moottoripyörän, jolla kulki kokousmatkat. Kun lapset olivat vähän kasvaneet, he pääsivät halutessaan moottoripyörän kyydissä isän mukana kokouksiin.
Kun Erkki oli saanut nahkaverstaan työt vauhtiin ja sai siitä tuloja riittävästi elämiseen, hän palkkasi naapurissa asuvan Artturi-veljensä ja erään toisen lähinaapurin siihen töihin ja alkoi kulkea enemmän kokousmatkoilla. Häntä pyydettiin Kälviälle ja myöhemmin Nivalaan evankeliumia julistamaan. Erkki vuokrasi Nivalasta pienen ullakkokamarin ja lähti kyselemään kokouspaikkoja. Pyhän Hengen valtaamana hän saarnasi kuulijakunnalle ilta toisensa jälkeen ja monet ottivat pelastuksen vastaan. Eräs uskoon tullut pariskunta pyysi Erkkiä kotiinsa asumaan. Heidän isossa tuvassaan pidettiin myös kokouksia lähes joka ilta. Ihmisiä tuli niin paljon, että perheen äiti lähetti vanhimman tyttärensä kysymään kokouspaikkaa isommista taloista ja useimmissa taloissa annettiin lupa hengellisen tilaisuuden pitämiseen. Herätys oli syttynyt Nivalan pitäjässä. Ajoittain Erkki ajeli moottoripyörällään kotiin Keiteleelle. Hänellä oli tuotavana vain likaisia vaatteita pestäväksi, ei ollut ketään, joka olisi palkan maksanut. Naapureiden kanssa oli sovittu, että nahkaverstaan tuotosta Erkin perhe saa osan, mutta toinen naapuri oli palkannut sinne lisää työvoimaa, joiden palkkoihin meni kaikki, Erkin kasvavalle perheelle ei liiennyt mitään. Siitä huolimatta Erkki jatkoi Nivalan evankeliointia toistaiseksi. Sitten hän kutsui Helsingin Saalem-seurakunnasta evankelistat Saara Pynnösen ja Ilona Littusen työtovereiksi Nivalaan ja siten pystyi välillä nahkaverstaassaan hankkimaan elatusta perheelleen.
Airi odotti jo viidettä lastaan. Työtä oli enemmän kuin hän olisi jaksanut tehdä. Hän oli väsynyt ja masentunut, mutta sitten Jumala yllätti hänet. Keiteleelle oli tullut kokouksia pitämään nuori saarnaaja, joka rukoili henkikastetta odottavien puolesta. Erkki oli tullut kotona käymään ja yhdessä he menivät kokoukseen, joka pidettiin taas Laukkasella. Airi tunsi itsensä syntiseksi ja epäuskoiseksi, mutta kun tämä vieras puhuja laski kätensä hänen päälleen ja alkoi rukoilla, tuntui Airista, kuin jotain ihanaa olisi kaadettu hänen sisimpäänsä ja hän alkoi nauraa, oikein sydämensä pohjasta ja sitten tulivat vieraat kielet. Airin väsymys ja masennus oli pois pyyhkäisty. Pyhällä Hengellä täytettynä hän jaksoi taas arjen keskellä ahertaa. Ahkera Airi olikin ja sopiva apu Erkille. Airin vanhemmat, maatalouskerho ja sota-aika olivat opettaneet tulemaan toimeen hyvin vähillä varoilla ja se oli erittäin tarpeellinen taito pienituloisen ja monesti ilman tulojakin olevan saarnaajan puolisona.
Nivalan uskoon tulleet järjestäytyivät Helluntaiseurakunnaksi 8.7.1951. Saara Pynnönen ja Ilona Littunen jatkoivat työtä Nivalassa ja Erkkikin teki sinne vielä matkoja, mutta perheen taloustilanne oli niin huono, että Erkki lähti muutamaksi kuukaudeksi Ruotsiin töihin. Jouluksi hän tuli takaisin kotiin tuoden tuliaisia ja rahaa perheen tarpeisiin. Lapset saivat joululahjaksi kolmipyöräisen polkupyörän, jossa oli tavarateline takana. Pikkusiskot kyydissään Reijo polki sillä vinhaa vauhtia ympäri tuvan lattiaa.
Sanfrid ja Anna-Liisa Mattsson olivat pyytäneet Erkkiä nahka-alan asiantuntijana ja samalla lähetystyöhön Etiopiaan. Alkuvuodesta 1952 Erkki ja Airi lähtivät Larsmon lähetyskotiin englantia opiskelemaan. Erkin äiti ja nuorin sisko jäivät hoitamaan lapsia ja lehmiä Koskirannalle. Kevättalvella Erkki kävi autokoulun, ja laina-autolla lähti perheensä kanssa Helsinkiin rokotuksia saamaan. Työlupaa Etiopiaan ei kuitenkaan sillä kertaa saatu ja sinne lähtö raukesi siihen. Myöhemmin lupa olisi saatu, mutta silloin Erkki oli kuitenkin jo muuttanut perheineen rintamamiestilalle Rellettiin, Raahen lähelle. Syksyllä 1952 oli muutettu ja Erkki kaivoi tulevan talon paikalle ensin kellarimontun, jonka päälle rakensi katon. Siinä montussa hän teki sementtitiiliä koko talven. Perhe asui pienessä vuokramökissä sen talven ja kesäksi muutettiin siihen kellarimonttuun asumaan. Paikka sai nimen Haaparinne. Tiilinavetta rakennettiin kesällä 1953 ja seuraava talvi asuttiin karjakeittiössä, koska asuinrakennus ei ehtinyt valmistua vielä talveksi.
Heti kun talo oli valmistunut, Erkki aloitti siinä hengelliset tilaisuudet. Kyläläisiä tulikin tuvan täydeltä ja pian ensimmäiset tulivat uskoon. Perheen toimeentulona oli lehmät ja kanat navetassa. Maitoa ja munia myymällä saatiin välttämättömimmät tarpeet täytetyksi. Erkki sai myös pientä sotainvalidikorvausta. Airilla oli jälleen työtä enemmän kuin jaksoi tehdä. Kaivovesi oli ruosteista, koska alue oli suomaata. Kesällä Airi pesi pyykit läheisellä soramontulla, johon oli kertynyt pintavesiä ja talvella sulatti lumesta veden. Lapset kantoivat mielellään lunta tupaan. Keitettäessä kaivoveden ruoste laskeutui astian pohjalle ja siitä tuli käyttökelpoista. Toisinaan Airi keräsi pyykit nyyttiin ja pyöräili naapuriin pyykille. Erkin Elina-sisko oli muuttanut perheineen myös Rellettiin. Hänen miehensä Rauni oli hyvänä apuna Erkille kokoustilaisuuksissa puhujana ja laulajana. Pyhäkoulunopettajana Rauni vuorotteli Airin kanssa. Joka sunnuntai kokoontui Jääskeläisen tupa täyteen pyhäkoululaisia. Airi keinutteli marraskuussa 1954 syntynyttä Virpi-vauvaa vaunuissa pyhäkoulua pitäessään. Relletissä oli suuria perheitä ja heitä tuli uskoon perhekunnittain. Eräästä Karjalan siirtolaisperheestä oli seitsemän henkeä yhtä aikaa kasteella. Heidät kastettiin muiden kasteelle menevien kanssa Siikajoessa Revonlahdella. Sinne oli Relletistä matkaa n. 12 km ja se taitettiin Erkin Ferguson-traktorin lavalla, johon mahtui kaikki kastettavat ja lisäksi mukaan lähtenyt kastejuhlaväki. Jääskeläisellä pidettiin myös neuvolatoimintaa kyläläisille. Kerran kuukaudessa oli terveydenhoitajan vastaanotto ja puolivuosittain lääkärineuvola.
Erkki oli saanut tiiliä tehdessään sementtipölyä keuhkoihinsa ja sairastui erittäin vaikeaan keuhkotulehdukseen. Eräänä yönä hän oli tukehtumaisillaan ja hänet vietiin keskellä yötä taksilla Ouluun. Hän sairasti pitkiä aikoja, välillä huonompana ja välillä hieman toipuneena ja jälkitautina hänellä ilmeni astma. Saara ja Ilona olivat muuttaneet Nivalasta Raaheen ja he tulivat Erkille kokousavuksi Rellettiinkin. He pitivät kokoussarjoja Jääskeläisen tuvassa ja muissakin taloissa. Saara ja Ilona soittivat kitaraa ja lauloivat kauniisti. Ompelutaitoinen Saara ompeli Jääskeläisen lapsille vaatteita. Se helpotti suuresti Airia, kun hänellä oli yllin kyllin muitakin töitä. Suoperäinen maa ei tuottanut viljaa, vaikka kuinka sitä muokkasi ja lannoitti. Heinäkin siinä kasvoi niin huonosti, että piti ostaa lisää, kun se ei riittänyt koko talveksi lehmille. Jumalan armosta hengellisellä pellolla kuitenkin niitettiin runsasta satoa. Raahen seudun uskovaiset järjestäytyivät seurakunnaksi elokuussa 1955. Järjestäytymiskokous pidettiin Jääskeläisellä. Seurakunta vuokrasi kokoustilaksi Raahesta entisen pappilan, jonka myöhemmin osti omaksi ja vuosien kuluttua rakensi siihen uuden, kauniin rukoushuoneen.
Erkin astma ei ottanut helpottaakseen ja lääkäri ehdotti muuttamista meri-ilmastosta sisämaahan. Maaseudun Tulevaisuus-lehdestä Erkki huomasi myynnissä olevan talon lähellä Toijalaa. Koko perhe etsi kartalta Toijalaa ja Seija sen ensimmäisenä huomasi. Rintamamiestila luovutettiin takaisin valtiolle, joka maksoi rakennuksista kohtuuhinnan ja Erkki ja Airi matkustivat Toijalaan katsomaan taloa ja ostivat sen. He kävivät myös Helsingissä sukulaisten luona ja palatessa olivat aikeissa poiketa vielä Toijalassa kysymässä ostamansa paikan rantaoikeudesta, mutta Erkin siskon mies sanoi, että hän voi hoitaa sen työpaikan puhelimella, joten he jäivät vielä päiväksi Helsinkiin. Siinä tapahtuikin ihmeellinen Jumalan varjelus. Juna, jolla he aikoivat lähteä, ajoi Kuurilassa yhteen vastaan tulevat junan kanssa ja törmäyksessä kuoli ja loukkaantui suuri määrä ihmisiä. Erkin Ilona-sisko oli kotimiehenä Erkin ja Airin Toijala-matkan ajan. Seurakunnalle pidettiin läksiäiset kesällä 1957. Lehmät oli jo myyty ja tavarat pakattiin junanvaunuun. Erkki oli vaihtanut moottoripyöränsä vanhaan ”kanttikertaakanttifordiin” ja myöhemmin vähän uudempaan Fordiin, jolla lähdettiin matkaan kohti Toijalaa. Matka kesti toista vuorokautta, välillä yövyttiin autossa ja osa perheestä nukkui taivasalla, pehmeällä sammalvuoteella, peittona lämmin kesäyö.
Iltamyöhällä saavuttiin Kivikarille, josta tuli Erkin ja Airin koti koko loppuelämäksi, lukuun ottamatta lyhyttä aikaa Suinulassa, jonne Erkkiä pyydettiin saarnaajaksi pian Kivikarille muuton jälkeen. Suinulasta vuokrattiin pieni, kahden huoneen mökki, jonne muutettiin koulun alkaessa ja seuraavana keväänä heti koulun päättyessä perhe muutti takaisin Kivikarille ahtaasta vuokramökistä. Suinulaan alettiin rakentaa rukoushuonetta, aikaisemmin oli kokoonnuttu parakkirakennuksessa. Uuden rukoushuoneen yläkertaan tehtiin saarnaajan asunto, mutta seurakunnan mielestä Erkin perhe oli liian suuri asumaan rukoushuoneella. Erkki jatkoi vielä Suinulassa saarnaajan tehtävässä rakentaen samalla rukoushuonetta, kunnes se valmistui ja vihittiin käyttöön joulun alla 1959. Saarnaajan palkka oli hyvin vähäinen, mutta nyt sekin vähäinen oli pois ja Erkin perheen toimeentulona oli vain pieni invalidikorvaus ja lapsilisät, sekä erään kartanon lehmä, joka annettiin Airille talveksi hoitoon. Lehmästä saatiin maitoa ja voita. Kivikarilla ei ollut navettaa, mutta lehmä sai asustella lähinaapurin navetassa. Erkki ja Airi ottivat esille kynät ja paperia ja ryhtyivät laskemaan elämisen kustannuksia. He päättivät jättää pois laskuista kaiken, mikä ei ole aivan välttämätöntä ja kahvi kuului siihen joukkoon. Erkille, kovalle kahvimiehelle se oli melkoinen uhraus. Taivaasta kuitenkin seurattiin heidän laskutoimituksiaan ja aikaisemmin ostettu kahvi ei ehtinyt loppua, kun Amerikasta tuli suuri Erkille osoitettu paketti, jossa oli monta kiloa kahvia. Paketissa oli myös paljon vaatteita lapsille. Jokaiselle tytölle oli sopiva, hieno juhlamekko ja paljon muuta tarpeellista vaatetta.
Kesän 1960 Erkki kiersi sisälähetyksen pakettiautolla pitämässä telttakokouksia Kainuun pitäjissä ja syksyllä häntä pyydettiin saarnaajaksi Toijalan helluntaiseurakuntaan. Jääskeläisen nuorin lapsi, Raimo, syntyi Kivikarilla samana syksynä marraskuussa. Erkki oli parantunut kokonaan astmasta, vain arvet keuhkoissa muistuttivat niistä ajoista. Seurakunnan paimenen tehtäväänsä Erkki paneutui tosissaan. Päivittäin hän viipyi polvillaan Jumalan edessä rukoillen ja raamattua lukien ja Jumala avasi hänelle sanaansa, jota sai jakaa seurakunnalle raamattutunneilla sunnuntaisin ja torstaisin ja evankelioimistilaisuuksissa rukoushuoneella ja muissakin tiloissa, sekä Toijalan ympäristökylissä. Erkki hankki kulkuneuvokseen pienoisbussin, johon mahtui koko perhe ja kuorolaisia ympäristökokouksiin mentäessä. Seurakunta kutsui myös vierailevia raamatun opettajia ja evankelistoja. Lähes jokaiselle viikonpäivälle oli joku tilaisuus, oli lasten kerhoja, rukouskokous, kuoroharjoitus, ympäristökokous ja sunnuntaisin pyhäkoulu, päiväkokous ja iltakokous. Seurakuntalaiset olivat innolla mukana toiminnassa. Jumala antoi herätyksen aikoja, ihmisiä tuli kokouksiin, ottivat vastaan pelastuksen, kävivät kasteella ja liittyivät seurakuntaan.
Rukoushuoneen lämmityslaitteena oli kaksi pyöreää peltipäällysteistä uunia. Erkin johdolla suunniteltiin uutta lämmitysjärjestelmää. Siihen tarvittiin miesvoimaa ja lapioita. Aikanaan Savosta Toijalaan muuttanut Heikki Kumpulainen totesi myöhemmin, että myö mäntiin lapion kanssa toesesta piästä sissään ja toesesta piästä tultiin ulos. Sillä tavalla syntyi rukoushuoneelle ensin osittainen kellarikerros, jota myöhemmin laajennettiin, sekä sinne vesijohdot, viemäröinti, WC:t, keskuslämmityslaitteisto, öljysäiliö, putkistot ja lämmityspatterit alakertaan ja kokoushuoneeseen. Kellarikerrokseen tehtiin myös keittiö- ja ruokailutilat ja kuorolavan alle kasteallas, joka herätysten aikoina olikin usein käytössä. Kotiinsa Kivikarille Erkki teki myös vastaavanlaisen remontin. Vaikka Erkki oli pääasiassa hengellisen työn tekijä, hän ei koskaan elämässään pelännyt tarttua myös aivan kaikenlaiseen fyysiseen työhön.
Erkillä ei ollut vapaaviikkoja, mutta kuukauden kesäloma oli ja sen hän halusi ajoittaa viikon kestävän lastenleirin päätteeksi. Leirin opettajana oli usein joku lomalla oleva lähetyssaarnaaja. Lapset kuuntelivat mielenkiinnolla opetuksia. Leirit olivat erittäin antoisia hengellisesti ja kaikin puolin mieleen painuvia. Erkki toimi leirinjohtajana ja yövalvojana. Airi vastasi monella leirillä ruokailusta. Leiriläiset oli jaettu ryhmiin ja ryhmänohjaajina olivat isommat leiriläiset. Leirimajoitukseksi saatiin suuria armeijan telttoja ja jos leiri järjestettiin luontoon, missä ei ollut muita keittomahdollisuuksia, saatiin myös armeijan kenttäkeittiökalusto ruuanlaittoa varten. Erkin ja Airin kaikki viisi tyttöä antoivat elämänsä Jeesukselle ja poikien puolesta he rukoilivat hartaasti, että hekin pelastuisivat. Seurakunnassa oli monenlaisia juhlia, oli häitä, hautajaisia ja syntymäpäiväjuhlia. Airi tyttöineen oli mukana pukemassa rukoushuonetta juhla-asuun. Alakerrasta kannettiin pöydät kokoushuoneeseen ja tuolit niiden ympärille. Pöydät peitettiin valkoisilla liinoilla ja kukka-asetelmilla. Aikaisempina vuosina juhlissa oli vain pitkä tarjoilupöytä, joka koottiin pukkien päälle asetetuista levyistä ja peitettiin liinoilla. Ahkera keittiöväki valmisti tarjottavat, kattoi tarjoilupöydän ja juhlan jälkeen he kantoivat taas pöydät alakertaan, tiskasivat astiat ja Airi keräsi liinat pestäväksi ja silitettäväksi seuraavia juhlia varten.
Yrjö Heinosen koti oli rukoushuoneen naapurissa. Eräänä talvipäivänä Yrjön poika, Jaakko, tuli Maire-vaimonsa kanssa käymään Yrjön luona. Lähestyessään rukoushuonetta, Jaakko huomasi, että rukoushuoneen katolla liikkui jotain. Tultuaan pihaan Jaakko tunnisti liikkujan Airiksi, joka kulki katon harjalla kädessään köyden pää ja Erkki kulki maassa pitäen kiinni köyden toisesta päästä. Siten he ”sahasivat” köyden avulla lumimassan pois katolta.
1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvun alkuvuosina seurakunnassa tapahtui muuttoliike. Monta nuorta perhettä ja myös yksinäisiä nuoria muutti Ruotsiin ja Australiaan. Siirtolaisina he kuitenkin löysivät kohdemaassaan paikkansa ja tehtävänsä Jumalan seurakunnassa. Erkki jatkoi työtä Toijalan helluntaiseurakunnassa, vaikka häntä pyydettiin muihinkin seurakuntiin työntekijäksi. Hän ymmärsi kuitenkin Jumalan tahdoksi pysyä paikallaan. Erkki ja Airi saivat tilaisuuden käydä Israelissa. Se oli heille, varsinkin Erkille, hyvin merkittävä matka, kun sai astella Pyhän Maan kamaralla, missä hänen Mestarinsa ja Vapahtajansa oli kulkenut. Muutama vuosi Israelin matkan jälkeen Erkki ja Airi tekivät ikimuistoisen matkan Kanadaan ja USA:han. Siellä he pääsivät Kathryn Kuhlmanin kokoukseen ja näkivät omin silmin parantumisihmeitä.
Palveltuaan lähes 20 vuotta Toijalan helluntaiseurakuntaa, Erkki jäi eläkkeelle. Eläkepäivillään Erkki ja Airi matkustivat vielä lähetystyöntekijätyttärensä Raunin luokse Intiaan ja samalla matkalla Erkin nuorimman siskon Ilonan luokse Australiaan. Erkillä oli elämänhalu tallella, vaikka fyysinen olemus heikkeni. Sydän tarvitsi tahdistimen. Sen avulla hän kykeni asumaan Airin kanssa omassa kodissa, jossa oli monenlaista pientä korjaamista ja huoltamista. Kun Erkki täytti 90 vuotta, hänelle myönnettiin vielä viideksi vuodeksi ajokortti. Erkki oli rukoillut, että hänen ei tarvitsisi elämänsä iltaa viettää vuodepotilaana. Jumala vastasi siihenkin, kuten niin moneen muuhunkin rukoukseen oli vastannut. Oltuaan vain yhden viikon sairaalassa aivoverenvuotopotilaana, Erkki muutti Taivaan kotiin 11.8.2007, rakkaan Vapahtajansa luo ikirauhaan ja lepoon. Airi kaipaili Erkkiä ja huokaili, että pääsisinpä minäkin jo pois. Reilut 64 vuotta he olivat yhteistä taivalta tehneet ja pian he taas tapasivatkin. Airin muutto Taivaan kotiin tapahtui 19.5.2008. Ilm. 21: 4 ”ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Seija Hyny, Erkin tytär